Tervetuloa Etelä-Hämeeseen hyvät Mejä-harrastajat.


Metsästyskoirien jäljestämiskokeen SM-kilpailut järjestetään nyt 25:n kerran. Se järjestetään nyt 4. kerran Etelä-Hämeen kennelpiirissä. Keskuspaikkana toimii Rantalahden leiri- ja kurssikeskus Janakkalan kirkonkylässä.

Kilpailujäljet sijaitsevat UPM:n, Viralan Erän ja Turengin Metsästysseuran mailla.

Suurkiitokset kaikille jo tässä vaiheessa, sillä tällaisen kokeen aikaan saamiseksi vaaditaan monen ihmisen työpanos ja uhraus omasta ajastaan. Talkootyö osuus kokeen aikaan saamiseksi on valtava ja tarvitaankin paljon hyvää tahtoa, jotta se toteutuu.

Mutta itse asiaan, koirien ja ohjaajien yhteistyötä on mielenkiintoista seurata. Kun tehtävä on annettu ja koirakko lähtee työhönsä, joka tähtää vahingoittuneen riistaeläimen nopeaan ja asianmukaiseen talteenottoon.

Yksi omakohtainen kokemus hirvikolarin jälkeen: Asfalttitien reunasta löytyy hirvenverta ja koira jäljelle, noin 300 m ja tullaan pellon reunaan. Koira pyrkii pellolle ja mukanamme ollut hirvimies (seuran jahtipäällikkö) sanoo minulle että haavoittunut hirvi EI mene pellolle. Otetaan 50 metriä takaisin, näimme siellä veritipan maassa, josta koira uudelleen jäljelle, jälleen tullaan aivan samaan kohtaan ja taas sama kommentti. Hirvimies alkaa kiikaroida pellon yli ja kohta huudahtaa mikäs se tuolla on, no sehän oli hirvi, joka makasi pellon reunassa. Hän lähtee kohti hirveä ja ampuu lopetuslaukauksen. Minä jatkan koirani haluamaan suuntaan ja lopulta olemme hirven vieressä ja koira aivan veressä kun hirvi oli rypenyt kahdessa valta-ojassa. Tämän ensimmäisen keikan jälkeen, tämä hirvimies ei koskaan kyseenalaistanut koirani työskentelyä. =)

Vielä kerran TERVETULOA Janakkalaan!

Pidetään yhdessä mieleen jäävät jälkikokeet!

 

Rauno Koskinen

Vastaava koetoimitsija

Keski-Uudenmaan Mäyräkoirat